perjantai 20. helmikuuta 2015

Muotokuvia

Heippa!

Ähäkutti, mä tulinkin vielä päivittämään tämän viikon aikana! :D Luulin, että saisin piirrettyä tarpeeksi kuvia vasta paaaljon myöhemmin, mutta päätin, että viisi kuvaa on näin aluksi ainakin ihan hyvä. Koko päivä on mennyt jotenkin ihan ihmeellisesti, jotenkin ei meinannut jaksaa tehdä mitään... Ehkä se on tää loma?

Eräänä kauniina päivänä päätin haalia itselleni valtavan projektin. Ei siinä mitään muuten, muttakun mun pitäisi piirtää ne 19 Michaeliakin vielä (voi olla, että oon jumittunut numeroon neljä laittoman pitkäksi aikaa :D). Koska tykkään kovasti Colourme- blogin Juulian pukeutumistyylistä, päätin latailla kuvaan muutaman kuvan ja piirrellä niitä omaksi ilokseni. Silleen, ettei ole hengenvaarallista jos ne ei onnistu täydellisesti, mutta että on jotakin piirrettävää jos ei keksi mitään. No, mun ''muutama kuvani'' paisuikin varmaan johonkin seitsemäänkymmeneen ja kun tajusin, että vihossakin on vain 50 arkkia, oli pakko poistaa hieman kuvia :D. Sain karsittua määrän viiteenkymmeneen ja nyt onkin sitten yksi vihko täytettävänä kuvilla.

Päätin pienen harkinnan jälkeen värittää kuvat Promarkereilla, juuri edellämainitun ei-tarvitse-onnistua-täydellisesti- jutun takia. Mutta koska en todellakaan omista Promarkerien kaikkia sävyjä, on pakko vähän soveltaa. Joten... Muistakaahan, että kirkuvanoranssit hiukset on aivan normaali ilmiö :D Ja tosiaan, värien takia tunnelma näyttää ehkä hippasen sarjakuvamaiselta (ehkä myös kuvien rajaamisen takia). En kuitenkaan osaa laskea piirtotyyliäni sarjakuvamaiseksi ja realistisuuskin voi olla hieman tulkinnan takana, niin edustakoon tämä sitten sekalaista tyyliä :D Tosin realistiseen tulokseen pyrin suurimmilta osin, joten sen varaan kallistun ehkä enemmän.


Ensimmäisena tehty kuvani. Tämä onnistui ihan kivasti, neuletakkiin olisin toki voinut panostaa hiukkasen enemmän. Lisään muuten hiuksiin omanlaistani viivoitusta, jonka kuvittelen tuovan kuviin elävyyttä, älkääpäs ihmetelkö :D Lamppukorusta tuli liian iso, mutta tajusin kiinnittää asiaan huomiota juuri kun olin tussannut sen. Ja vielä, mustani päätti alkaa ryppyilemään juuri näillä hetkillä. Että mustan värin väritysjälki voi olla hieman sotkuisen näköistä.





Tästä kuvasta tykkään. Vaikka kasvot ei ihan näytä siltä, miltä pitäisi, niin ne on silti kivat. Tässä asussa oli herkut värit, ja jouduin itse vähän soveltamaan kynieni takia. Hamekin onnistui tosi hyvin, vaikka se onkin tuollaista raivostuttavaa läiskäkuosia mitä on vaikea piirtää.




Varsin oranssipainotteinen asu. Hameen laskokset onnistuivat oikein kivasti, vaikka farkkutakin rypyt eivät ihan toteutuneet haluamallani tavalla. Myöskin huivin läiskät ja niiden värit on vähän mielivaltaisesti läiskitty paikoilleen. Uskon muuten vakaasti, että kun ehkä olen saanut piirrettyä nämä 50 kuvaa niin osaan Juulian kasvot niin hyvin, että ne näyttävät jopa oikeilta. Asennot vain ovat siitä vaikeita, että kun nojaa eteenpäin kasvot onkin heti vaikeampi tehdä. Mittasuhteet ja koot pitää saada oikein, puhumattakaan varjostuksesta. Jaksoin kyllä jopa panostaa varjostuksiin.




Tämä on kyllä lempparein tähän asti! Takissa oli ihan kiitettävästi työtä, mutta oli se sen arvoistakin. Varsinkin, kun omistan vain kaksi harmaata. Jalat, hiukset ja kasvotkin näyttävät sangen kivoilta :)
Huivi tuotti taas vaikeuksia. Vaikkei sen värit, täplät ja muodot olekaan ihan kohdillaan, se värittää kuvaa mukavasti.




Heheh, tässä kuvassa ilmeisesti voimani alkoivat hiipua. Kun rajasin pienen pieniä pitkiä pystyraitoja, katseeni tuntui koko ajan harittavan ja vetävän viivoja vinoon. Hiuksetkin jäivät vähän vääristyneen näköisiksi. Mutta kasvoja kumittelin sen verran monta kertaa, että niihin olen tyytyväinen. Ja kyllähän tuo nyt ihan kivalta näyttää. Lukuun ottamatta hiuksia. Hameen sävystä tuli muuten väärä, mutta minkäs teet.

Kuvia piti tulla muuten alunperin kuusi, mutta vihasin sitä yhtä niin pohjattomasti, etten viitsinyt laittaa sitä. Se oli vielä yhdestä mun lemppareimmista kuvista. Nyyyh... Ehkä teen siitä uusinnan ja uhraan jonkun toisen kuvan... Hmm... Mutta toivottavasti nautitte piirroksistani kun niitä viitsin kerrankin laittaa. Jos jatko sujuu yhtä hyvin, saatatte nähdä lisää tuloksia :)



























4 kommenttia:

  1. Wau! Tosi hienoja kuvia, oot tosi taitava!

    VastaaPoista
  2. Voi aaaw, nää on niin törkeän hienoja!! Tosi taitavaa tuo värien käyttö :) Mä oon oikeesti niin otettu näistä, pakko tallentaa koneelle näitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihanaa kuulla! Tulin kovin iloiseksi, tästä saa varmasti lisää puhtia tekemiseen :D

      Poista