lauantai 29. elokuuta 2015

Happy birthday!




Kuvat weheartitistä, mihin pukkasi monta synttärionnittelukuvaa :D





57 vuotta olisi tullut 29.8.2015 täyteen. Paljon onnea Michael Jacksonille! Ikävä on kova, mutta kyllä siitä selvitään. En osaa kuvitella Michaelia vanhana...

Mutta näin hänen syntymäpäiviensä kunniaksi ajattelin tehdä pienen ''lahjan'' Michaelille, joten päätin piirtää kuvan. Ajattelin tehdä myös jotain hieman erilaista verrattuna tavalliseen tyyliini, joten tein kollaasipiirroksen. Viisi kasvokuvaa. Yksi Thrillerin ajalta, yksi Badin ajalta, yksi Dangerousin ajalta, yksi HIStoryn ajalta ja yksi 2000-luvulta. Mietin vaan että eihän tässä varmaan mene kauempaa kokonaisuudessaan kuin jotain kuutisen tuntia. Tein koko työtä yhteensä 12 ja puoli tuntia :D Tiedän, itsekin mietin että eihän se ole todellista. Neljän päivän ajan sitten piirsin vasen käsi puutuen, selkä kipeytyen ja täyttäen pöydän kumiroskaan. Kynät olivat vahvuuksia HB, 2B, 5B ja 8B. Lisäksi käytin nenäliinaa kynän jäljen levittämiseen. Ajattelin jakaa nyt sen kuvan kanssanne kun se mielestäni (ja vanhempieni :D) onnistui niin hyvin!


Tuo keskimmäinen on kyllä ekstraihana! Pitäisi kai tehdä useammin töitä mihin panostaa ihan kunnolla :D

Tämä oli vain tällainen pieni ja melko turha välipostaus tähän väliin, muistakaa katsoa Lontoo-postaus kakkonen!




2 kommenttia:

  1. Wauuuu tosi hienosti piirretty!

    VastaaPoista
  2. Kiitos!! :) se vaati verta, hikeä ja kyyneliä mutta oli sen arvoistakin :D

    VastaaPoista