keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Viikonlopun juttuja


Mä olin siis viime viikonloppuna siellä Katilla, ja aattelin nyt kertoo siitä, koska näistä lähipäivistä ei oo oikein muuta järkevää kerrottavaa....

No mä pääsin sinne jo perjantaina, ja me alettiin heti jutella kaikesta. Saatiin katottua myös yks leffoista ja syötiin hyviä leipiä! Nam! Ilta meni ihan normaalisti. Pestiin hampaat ja mä yritin ottaa kuvia, hiiviskeltiin Katin huoneessa ja alettiin nukkumaan aika aikaisin.

Aamulla me herättiin klo 9, ja oltiin koneella hetki. Sitten syötiin aamupalaa (muroja), ja puettiin. Me oikeastaan vaan katsottiin koko päivä leffoja, yhteensähän oli n. 14 tuntia katsottavaa :O Välillä käytiin moikkaamassa vauvelia, ulkoilemassa ja syömässä. Illalla katsottiin vielä leffa ja naurettiin tosi paljon ihan oudoille jutuille XD Mutta oli toikin päivä mukava :)

Sunnuntaina mun piti lähtee :( Sitä ennen katsottiin kuitenkin vielä yksi leffa ja syötiin aamupalaa. Sitten pakkailinkin ja piti lähteä :((
Mulla ei oo oikeen raportoitavaa tästä, koska meno oli taas niin järkevää, että on vaikeaa nyhtää mitään irti XD Mutta suosittelen katsomaan Avengersin. Ja kaikki leffat joiden tyyppi esiintyy Avengers-leffassa ♥


 Mä en siis syönyt tuota leipää, mutta siinä mun kaiman (Katin äitipuolen) iltapalaleipä :D Yritin näppäillä kuvia kaikesta mahdollisesta...ömm... turhasta, ja siinä on leipä. Joo, dokumentoimisen arvoinen leipä :D


 Tilannekuva siitä, miten syön kaiken niin nopeasti, etten ehdi ottaa kuvia -.-


 Toi tarra oli niin symppis, että oli pakko ottaa kuva, vaikkei kamera tarkentanutkaan :)














Tässä on osa Katin isän leffahyllystä, jossa on siis yli tuhat elokuvaa :o Jos ne kaikki katsoisi, niin että kattoisi yhden päivässä, menisi yli kaksi vuotta. Kiva.


Ja awwww, tässä on lisko ♥ Tässä on Sätky <3 Se on aika ihana, tosin se ei liiku kovastikaan...


Anteeksi sumea kuva, mutta tässä nää leffat mitä katottiin :) eli Captain America, Hulk, Thor, Iron Man 1,2 & 3 ja Avengers ♥


Leffaherkkuja :3


Ja juomaa :)


Nyt vielä näistä lähipäivistä. Lyhyesti sanottuna on ollut normaali viikko ja eilen kävin leffassa katsomassa Nälkäpeli kakkosen. Se oli tosi hyvä! Suosittelen sitäkin jos Nälkäpelistä tykkäätte :)

Mutta me lähdetään pohjoseen huomenna, joten ei tuu luultavasti postausta viikonloppuna. Ensi viikolla voisin laitella kuvia reissusta :)

Ei muuta, moro! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti