Kuten lupasin, tämän viikon puolella tulin päivittämään. Nyt kun vapaa-aika lisääntyy kouluhommien vähetessä, on aikaa istua enemmän koneella ja on enemmän vapaa-aikaa. Aloitetaan vaikka siitä, että tänään oli viimeinen koe!!! Viimeinen!!! Ei enää stressaavia päiviä, koenumeroiden jännittämistä, lukemista, vapaa-ajan katoamista... Tänään tunsin oloni niin rennoksi kun pääsin kotiin ja tajusin ettei tarvitse lukea mihinkään :D
Vaikka pakettini saapui jo aikoja sitten (olikohan se viime viikolla tiistaina), en ole jaksanut tulla tänne laittamaan sen sisältöä. Erittäin yllättävää sisältöä. Mutta nyt ajattelin sen teidän riemuksenne jakaa kanssanne, samoin kuin Irlannin matkan tuliaiset jotka sain vanhemmiltani.
Koko paketista ei tullut otettua kuvaa, tavaraa oli sen verran paljon :D Ekat kaksi dvd:tä ovat Michael Jackson Moonwalker ja The Wiz. Moonwalkerin oon nähnyt aiemminkin jo ja tykkään kovasti. The Wiziä en ole ehtinyt vielä katsoa, mutta ajattelin piakkoin. Ainoa vain,että siinä ei ole suomenkielisiä tekstityksiä, mutta kyllä sen kestää.
Sain myös The life of an icon ja Michael Jackson story- Unmasked-leffat. Ehdin katsella molemmat, ja tykkäsin ihan sikana tosta The life of an iconista! Vaikka sen alku ja loppu olivat ihan mielettömän koskettavat ja surulliset, hyvä se oli silti. Unmasked ei ollut niin hyvä, pituuskin vain 47 minuuttia.
Man in the mirror ja HIStory on film volume 2 on ihan tervetulleita myös. Kummankin olen nähnyt aiemmin. HIStory sisältää lähinnä musiikkivideoita. Man in the mirror on näytelty elokuva, eikä kovinkaan hyvä sellainen, mutta on se hyvä omistaa...
CD-puolelta tuli vähän enemmän kamaa :D Tässä näkyy The Jacksons original album classics, eli kaikki The Jacksonsien albumit Live!-albumia lukuunottamatta. Tosi tyytyväinen olen ollut tähän, varsinkin Destiny on ihana! <3
Ironista kyllä, sain Thrillerin vasta nyt :D Se on special edition-versio, joka sisältää pari bonusjuttua. Michael Jackson One night in Japan on tosi mahtava! Live-albumi, mahtavia biisejä!
Blood on the dancefloor ja Invincible. Tykkään molemmista, pitääkö mun joka kohdalla sanoa se? :D Enköhän mä tykkää jos olen kerran ostanut ne... Iloisuuden määrä tästä paketista on kyllä suuri!
This is it ja Jackson 5 The ultimate collection. This is it on varsinkin tosi hyvässä kunnossa, ei yhtäkään naarmua. Ja se tunne kun voi ajatella ettei enään koskaan tarvitse lainata kirjastosta sitä kulunutta versiota ja selata melkein käsiin hajoavaa kansilehteä vaan voi selata uutta kiiltävää omaa lehtistä :D
Jackson Five with Michael Jackson The first recordings ja Michael Jackson Music and me on kaksi sellaista levyä jota en ole vielä kauan ehtinyt kuunnella. Ehkä johtunee siitä, etten ole niin innostunut Jackson fiven ajasta, mutta se tilanne voi vielä muuttua :D
Lopuksi vilautan vielä tuliaiset :3 Vesimelonitoppi on niiin söpö! Popcornin hajuinen huulirasva on ehkä jäätävintä mitä olen koskaan saanut, se tuoksuu oikeasti poppareilta! Michael-kirja oli supermieluinen, varsinkin kun tykkään tosta kirjasta hirveästi. Siinä on ihania kuvia ja paaaaljon tekstiä. Vaikkakin tietysti englanniksi, saa nähdä miten lukeminen käy :D
Siinäpä se kaikessa
Huomenna mulla onkin viimeinen koulupäivä tältä viikolta, kiitos helatorstain ja taksvärkin. Toivottelenpa mukavia päiviä kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti