Laittoman pitkään aikaan ei ole tullut kirjoitettua mitään, koska en ole jaksanut availla konetta ja sitten vielä tulla tänne bloginkin puolelle jotain kirjoittamaan. Koulut on siis alkaneet, jippii. Kaksi viikkoa takana uudessa lukiossa, ja olen itse asiassa aika hyvin jo oppinut suunnistamaan siellä. Löydän ruokalaan ja musiikinluokkaan ja ehdin tunneillekin ajoissa. Eikö se ole tärkeintä? Lukujärjestys on aika kiva koska on musiikkia ja kuvista tasapainottamassa lukuaineita. Mulla on tällä hetkellä äikkää, ruotsia, matikkaa ja historiaa. Kirjoja on hirveä kasa myös koska äiti bongailee niitä mulle koko ajan kaikkialta etukäteen :D Ei siinä mitään, on hyvä olla varautunut...
Omasta luokasta en ole löytänyt oikein ketään kaveria mutta ruokatunneilla on ainakin usein seuraa. Onneksi. Puhelimen ja musiikin voimilla eteenpäin. Ja näin jopa yhden tyypin päällä Michael Jackson paidan!!! Uskallus ei riittänyt mennä sanomaan että ''hei, upea paita, mistä sait'' mutta ihastelin kauempaa :D
Ennen koulua kävi matka kuitenkin Lontooseen päin. Ajattelin seuraavissa postauksissa kirjoitella pienten kuulumisien lisäksi mitä tein Lontoossa ja kaikkea tuollaista. Kuvia tuli yli kaksisataa, ihan tarpeeksi minulle :D Akku meinasi loppua, mutta ei ihan loppunut. Ensi matkalle otan laturin siis mukaan.
Pakkauksen suhteen mentiin ihan käsimatkatavaroilla. Eli kahdeksalla kilolla, siitä menomatkalla sai käyttää korkeintaan puolet :D Sainkin tiristettyä kaiken aika pieneen määrään ja tungin painavan kameran erilliseen käsilaukkuun. Turvatarkastuksissakaan ei jääty onneksi jumittamaan millään tavoin. Lentokin meni muuten hyvin, tuli syötyä ja kuunneltua musiikkia suurimmaksi osaksi, pienet torkutkin tuli otettua siinä välissä. Lentomatka oli n. 2 h ja 50 min. Ilmasta kun näki Lontoon siellä alapuolella, oli tunne sanoinkuvaamattoman riemastunut.
Siinä pieniä ensimaistiaisia, lupaan tulla päivittämään inhimillisen ajan päästä uudelleen lisää Lontoota! Siihen asti hei!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti