Moikkelis!
Koeviikko tulossa. Minä kirjoitan historiasta muistiinpanoja joka päivä monta tuntia ja pelkään etten siltikään osaa tarpeeksi. Matikka se vasta ratkiriemukasta onkin, ehkä pääsen läpi kokeesta... Seiska olisi kiva numero, katsotaan sitten. Lasken siis viikonloppuna varmaan kaikki kirjan esimerkkitehtävät läpi, kamalan kasan tavallisia laskuja, luen laskusääntöjä, sorkin laskintani ja silti olen luultavasti melkoisen pihalla. Äikkää ei tarvitse niin paljon päntätä, ja ruotsista uskon selviäväni ihan kunnialla jos vain jaksan opetella kielioppisääntöjä tarpeeksi. Eli siis läksykirjojen alla olen viettänyt melkein koko viikkoni.
Onpas taas koeasiaa, oikeasti tulin höpöttelemään lisää Lontoon reissustani, tällä kertaa vuorossa Big Ben!
Kuka pystyy olemaan käymättä Big Benillä ollessaan Lontoossa? Minä en todellakaan, joten kävimme tätäkin kuuluisaa kelloa katsomassa. Täytyy sanoa, että oli mykistävää nähdä Big Ben heti ensimmäisenä kun metrosta maan pinnalle pölähti. Siinä se nökötti keskellä vilkasliikenteistä risteystä, turistien ja paikallisten tungeksiessa kaduilla. Pystyin vain tuijottamaan ylöspäin :D Tuo oli myös isompi mitä olin kuvitellut, vaikuttava ilmestys kerta kaikkiaan. Satuimme juuri täydelliseen aikaan paikalle, koska saimme kuulla tasatunnin kellonlyönnit, ja olihan se mukavaa.
Löytyihän sieltä tottakai myös London Eye ja vaikka en kyytiin päässyt, oli tuokin niin epätodellista nähdä. Siis juuri se Lontoon maailmanpyörä! Siinä, silmieni edessä! On se niin siistiä nähdä ne kaikkialta tutut monumentit ja kliseet omin silmin.
Tuossa näkyy myös hieman väkimäärää mitä siellä liikkui. Samoin kuin noita busseja, olin tulla hulluksi nähdessäni busseja, puhelinkoppeja ja Big Benin yhtä aikaa :D Serkkuni sanoi, että mennään siihen paikkaan missä saa samaan kuvaan sekä Big Benin että puhelinkopin ja sellaista mahdollisuuttahan ei hukata. Tuohon kuvauspaikalle oli hieman tunkua, ja kummitätini pääsikin kuvaajaksi muutamille turisteille. Sää oli myös sangen kaunis ja lämmin.
Siinä vielä minä puhelinkopin edessä seisomassa (ja tuo ohikulkija parka pääsi samaan kuvaan). Sitten vielä kerran se sama kello eri ajassa London Eyen kanssa yhteiskuvassa!
Siinäpä se. Täytyy sanoa tuon tehneen melkeinpä eniten vaikutuksen koko matkalla, olin odottanut Big Benin näkemistä erittäin innokkaasti ennen matkaa ja nyt se on sitten nähty. Lisää kuvia minulla on vielä vähän varastossa, joten saatte viettää aikaa Lontoon-hehkutuksieni kanssa vielä hetken!
Huomenna tosiaan tarkoitus lukea sitä matematiikkaa, ehkä tehdä jotain MJ-hömppää opiskelun vastapainoksi, mennä tonkkavahtiin nälkäpäiväkeräykseen kahdeksi tunniksi ja katsoa viimein se yksi kirjaston leffa. Rentouttavaa viikonloppua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti