lauantai 13. elokuuta 2016

Greece, part 1

Moikka!


Ihmeen kivuliasta on ollut taas tää kirjoittaminen... Piti tosiaan postata näitä Kreikasta otettuja kuvia jo aikaisemmin, mutta sitten inspiraation puutteessa en niin tehnytkään. Kotiuduttu siis on jo viime viikolla, ja tällä viikolla alkoikin koulu. Torstai kului aika tylsästi ilman varsinaisia oppitunteja, mutta perjantaina päästiinkin jo ihan takaisin opiskelun maailmaan. No, ihan mukavalta se vielä tässä vaiheessa tuntuu, katsotaan sitten kun matikka alkaa maanantai-aamuna heti kahdeksalta... Viitoskurssi, vektoreiden ihmeellistä maailmaa. Toivon mukaan selviän hengissä....

Mutta tosiaan tarkoitus oli jakaa muutama valokuva. Videokuvaakin otin sieltä jonkin verran, mutta mun muokkaustaidoilla niistä ei minkäänlaista järkevää koostetta saada... Ostoksiakaan sieltä ei oikeastaan ole, ostin vain yhden farkkuhameen ja ison kasan purkkaa. Sää oli yleisesti tosi kuuma, yli 30 astetta joka päivä. Aika meni uima-altaalla, allasbarissa, syömässä, kaupungilla pyöriessä ja hotellihuoneen ilmastoinnissa olossa. Ja mahtui mukaan yksi risteilyreissukin!





Majoituimme siis hotelli Imperialissa. Ihan mahtavaa oli päästä taas sinne. Äitin kanssa käytiin illalla parikin kertaa tuossa juomassa drinkkejä ja kuuntelemassa miten suomalaiset laulaa karaokea :D Mä tykkään lomalla aina käydä viettämässä yöelämää siinä hotellin alueella, kun kotona ei tule niin ikinä tehtyä. Äiti raukka olisi luultavasti halunnut vain nukkua, mutta minä valvotin myöhään asti :D

Äitin ja mun drinkit, itsellä alkoholiton tietty :D 




Auringonlaskut oli kanssa tosi kauniita, ja meressä oli ihana uida. Voi kun pääsisi siellä uimaan useammin. Oli tosi mielenkiintoista vaihteeksi seurata miten aurinko laski ihan silmissä. Yhtenä hetkenä se helotti vielä oranssina taivaalla ja sitten huomasi miten se kiireesti laski vuorten taa. Ylipäätään meri oli tosi rauhoittava, oli ihanaa vain seisoa rannalla, antaa aaltojen huuhtoa jalkoja ja kuunnella sitä ääntä ja haistaa se tuoksu.




Läheiset kylät ja niiden kujat oli myös tosi hurmaavia, oli tosi mukavaa kävellä ympäriinsä ja katsella paikkoja. Vaikkakin siinö tolkuttoman kuumassa ilmassa ei pystynytkään kauan liikkeellä olemaan :D

Siinä olisi muutamat ensimmäiset kuvat. Jossain vaiheessa laittelen niitä hieman lisääkin. Ihan tolkuttoman kauan kesti siis saada tämä postaus valmiiksi, varmaan neljäs kerta on kun tätä kirjoitan. Mutta juu, nyt menen tallentamaan vielä muutamat kuvat ja sitten nukkumaan.
Hauskaa viikonloppua! ♥



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti