Moikka!
Olen elossa! Juhannus on vietetty erittäin perinteisissä tunnelmissa kokkoa katsellen, valvoen ja makkaraa syöden. Lähdin tulemaan tosiaan kotiin vähän etuajassa junalla ja sain viettää yksin kotona muutaman päivän. Ohjelmaan ei kuulunut mitään sen erityisempää kuin hieman tavallista enemmän (ja kovaäänisempää) fangirlaamista ja myöhään valvomista :D Ja myös saman ruoan syömistä ennätyksellisen paljon, voisin syödä pelkästään kanapastaa varmaan loppuikäni...
Uusia piirroksia ei ole juuri nyt valmiina (niitä on kyllä miljoona työn alla kuten aina), joten taitaa olla hyvä aika tulla jakamaan vähäsen maisemakuvia pitkästä aikaa. Kun valvottiin koko yö vaarin mökillä ollessa, niin järvellä oli aivan upeaa usvaa noin kolmen aikaan aamuyöstä. Kökin kameran kanssa laiturilla ja pöpelikössä järven rannalla ottamassa sairaasti kuvia ja toivoin, että samanlainen tilaisuus tulisi vielä toiste. Päivien ollessa todella sateisia aloin jo luopua toiveestani mutta mitä vielä. Toisena yönä usvaa oli vielä enemmän ja värit olivat vielä upeampia. Voin sanoa, että oli jotenkin erityisen rauhoittava kokemus katsella sitä järvellä pyörteilevää usvaa täysin tyynen järven pinnalla kylmässä ilmassa.
Nämä on kyllä varmaan lempparikuvia kaikista ikinä mökillä kuvatuista otoksista. Lisää kuvia on vielä, joten saattaa olla, että lisäilen niitä jo huomenna tänne.
Viime päivinä on myös tullut tajuttua, miten pienet asiat tekevät onnelliseksi. Niin yksinkertaiset asiat kuin anime ja niiden hahmot, joihin on kiintynyt ihan liikaa, musiikki, kauniit auringonlaskut ja ystävän kanssa samalla aaltopituudella oleminen. Myös Youtuben videoeditit, joihin koukuttuu täysin sekä kuvien tallentaminen. Olo on itsellä musiikkia kuunnellessa tällä nimenomaisella hetkellä, tällä minuutilla, aivan mielettömän onnellinen. Eikö se ole tärkeintä?
Ihanaa viikonloppua kaikille ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti