perjantai 27. helmikuuta 2015

Minun huoneeni, osa 3!

Jatketaanpa taas huoneen merkeissä pitkästä aikaa :) Olin tänään oikein ahkerana ja otin samalla kertaa monet kuvat!






Seuraava pätkä huonettani sijaitseekin nojatuolin ja kirjahyllyn kupeessa. Armas televisiotasoni kuului oikeastaan pikkuveljelleni, mutta omien tavaroideni lisääntyessä vein sen :D Keltainen Kånken nojailee aina tuossa, koska se on koulureppuna. En siis jaksa raahata sitä koskaan kaappiin :D
Pallovalot oli löytö Pompotista, ja nekin olivat alunperin pikkuveljeni. Onneksi kuitenkin sain ne, koska tykkään niistä ihan sairaasti! Ovissa Lady Gagaa ja satunnaisia Demistä tulleita julisteita. Yritän yleensä laittaa samantyylisiä julisteita yhteen oveen. Niin nyt tuossa toisessa on meneillään jokin pastelliväriteema. Siihen saattaa tulla muuten tulla muutos! Siitä kerron lisää kuitenkin sitten myöhemmin :) 





Tason oikeasta reunasta löytyy tällaista. Ylemmällä hyllyllä on koulukirjat (jotka ei yleensä ole noin siistissä pinossa :D) ja joitain kouluun liittyviä kokeita, papereita ja tollasia.
Alemmalla hyllyllä on kaikki ns. mun lautapelit. Nyt en ole niitä oikein ehtinyt pelailemaan, mutta esim. irlanninsetteri-palapeli houkuttelisi koota... Ja myös näyttäisi tuossa pönöttävän iso kynttiläni sekä pari kameran johtoa, koska kamerakin sijaitsee yleensä tuossa.





Vasen puoli. Ylemmällä hyllyllä on kaikki Top Model- vihkoni joita on siis kertynyt liikaa hieman. Vaaleanpunaisessa laatikossa on itsetekemiäni sarjakuvalehtiä ja muita tehtyjä lehtiä. Siellä on mm. kaverini kanssa tehtyjä ''ah niin upeita luomuksia'', omia televisiopiirrettyyn perustuneita sarjakuvia, omia lehtileikelehtiä ja vieläpä oma tyttöjen lehteni! Tein sitä varmaan kaksi ja puoli vuotta niin, että joka kuussa tuli oma numeronsa. Ne oli kuulkaas muodikkaan taskukokoisia (eli A4 paperi kahtia taitettuna), niissä oli vaatejuttuja, julkkisjuttuja ja vieläpä julisteet sekä joissain lehdissä jopa tilaajalahjatkin! Mietin nykyään vain niitä noloimpia kommentteja ja sitä tuhlatun paperin määrää, puhumattakaan vuoden 2010 piirustustaidostani... No, onhan niitä välillä ihan kiva lueskella :D
Siinä päällä majailee satunnaisia piirtovihkoja.
Alemmalla hyllyllä on armas Playstation 1, joka kesti vanhuudestaan huolimatta jopa 8 tunnin putkeen pelaamisen :D Pelaamiseni rajoittuu aika lailla Crash Bandicootiin, suurimmaksi osaksi peliin kaksi. Ykkönen lagii kesken tason pahasti ja kolmonen ei enää suostu toimimaan. Ja kolmonen on se paras :(


Tason päällä Sonyn aika vanha telkkari, joka oli meilläkin joskus alakerrassa telkkarina. Dvd- soitin ei ole kytkettynä, mutta toimii. Sen päällä on jo toinen karttapalloni. Takana olevassa koukussa on ns. ''harrastelaukut'', joissa kannan mukanani tavarat venäjän ja tanssin tunneille.




Vielä kurkistus valkoiseen seinällä olevaan kaappiin alimmasta hyllystä lähtien. Victoria- rasia on tuliainen. Keijupatsaat on ikuisuuksia vanhoja äidin ostamia. Kivet on lahjoja. Amerikanlippu- helmityö on käsityöntunnilla tehty. Puhelin ja kirjava lasikuutio ovat kumpikin Kiinasta muistoiksi ostettuja :)


Lasiesinekokoelmani joka oli joskus huomattavasti kookkaampi. En ole tainnutkaan mitään ostaa itse, mutta kilpparista tykkään kovasti! :3





Simpukkapainotteinen hyllyni. Pari simpukkaa olen saanut Katilta, mutta suurimman osan tyyliin taas äidilta.



Enkelit valloittavat ylimmän hyllyn. Samoin kuin koristekorkokenkäni, se piti juuri tähän koloon ilmeisesti tunkea :D Oikealla näkyy muuten tanhun hopeapalkinto, jonka voitin joskus paljon nuorempana. Voitettiin itse asiassa kisoissa hopeaa kaksikin kertaa mutta pihi tuomaristo ei ilmeisesti antanut kuin vain yhden kerran konkreettisen palkinnon... Ihme juttu oli kanssa, että ryhmien nimet oli mausteita. Olin ensimmäiset vuoteni siis Neilikoissa :D





Hyllyn päällä on vielä saippuani jota en ole raaskinut avata. Se on kuitenkin sangen söpössä paketissakin!

Nyt kun sain otettua monet kuvat samalla kertaa tänään (oiva tekosyy muuten siivota!), niin pitäisi olla puhtia päivittää näitä huonepostauksia! Ihanaa viikonloppua!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti