Moi!
Vihdoin sain otettua kuvat tällaista merkintää varten! :D Vaikka ohjelma on niin mielenkiintoista, kuin päivältä voi odottaa mun tapauksessa, oli tätä jopa ihan mukavaa kuvata. Postailen kuvat muutamista piirroksista mahdollisesti huomenna tai sitten loppuviikosta. Mutta siis, tällainen oli tiistaini kulku.
Hyvää huomenta! Herääminen tapahtuu ilman kelloa jossain siellä puoli yhdentoista paikkeilla. Yleensä herään valoon, kun nyt on lähipäivät tullut nukuttua ilman pimennysverhoja.
Melkein heti sen jälkeen kipitän alakertaan tekemään aamupalaa, sillä edellisenä iltana ei tullut syötyä mitään iltapalaa. Purkillinen maitorahkaa, jäisiä viinirypäleitä, pakastemarjoja sekä jo hieman jäähtynyttä kahvia.
Aamupalan syömisen ohessa ja itse asiassa aika kauan sen jälkeenkin selaan Instagramia. Pitäisi varmaan hieman vähentää noiden seurattavien tilien määrää, kun noita kuvia ilmestyy aina niin tajuton määrä. (Tykkäättekö muuten tabletin rikkinäisestä ulkoasusta? Odotan päivää milloin tuo alareuna vaan hajoaa pirstaleina käteen sitä pitäessä.)
Sen jälkeen siirryn laittamaan naaman kuntoon. Nuo vakkarituotteet on ollut käytössä vaikka kuinka ja kauan. Oma arkimeikki on melko yksinkertainen, cc-voide ja puuteri kasvoihin, kulmakynää, ja silmiin sitten harmaata kajalia ja ripsaria.
Hiuksille en tehnyt mitään harjausta ihmeellisempää, ja näin sitä ollaan ihmisen näköisiä taas :D
Outfit of the day: uusi kirppishame (jollaista olen jo kauan etsinyt!), vaaleanpunainen t-paita, avainkoru ja ballerinat. Ulkona oli iiiiihanan lämmin, kelpasi kyllä mennä kevyillä vaatteilla sen ainaisen takkeihin kääriytymisen sijaan.
Nappasin mukaan repun, lompakon, puhelimen ja kuulokkeet, sitten lähdinkin fillaroimaan kirjastolle. Ja hameessa pyöräileminen oli taas paljon hankalampaa, kuin muistin. Toisella kädellä yritin epätoivoisesti pitää kiinni helmasta ja toisella ohjata pyörää ylämäkeen, mahtoi olla erittäin harmoninen näky :'D
Jumitun kirjastoon moneksi tunniksi selaamaan nuortennurkkauksen lehtiä ja etsimään luettavaa lomaa varten. Melkein asun kirjastossa kesäisin ja onneksi se ei ole pitkän matkan päässä kotoa. Kerrankin ehtii myös kunnolla selata ne lehdet mitkä haluaa, kun ei ole sen suurempi kiire.
Kävin hakemassa viereisestä kaupasta salaatin ja smoothien sekä istahdin niiden kanssa kirjaston pihalle, kun ilma oli kerrankin niin lämmin. Samalla katselin Conania yhden jakson, joka oli jäänyt kesken edellisenä iltana. Pieni sateen alku meinasi yllättää, siirryin siksi aikaa sisälle katsomaan jakson loppuun. Onneksi sade ei päässyt yllättämään kotiin pyöräillessä. Löysin mukavan kasan kirjoja luettavaksi, pitää varmaan osa raahata sinne vaarin mökille mukaankin.
Kotiin päästyäni Sulo odotti malttamattomana lenkkiä, joten jouduinkin lähtemään heti takaisin ulos.
Lenkin jälkeen päätin käydä hoitamassa tämän viikon siivoukset pois alta. Nappasin välttämättömät tarvikkeet mukaan ja lähdin pyöräilemään sinne vaatteiden vaihdon jälkeen. Kolme ja puoli tuntia ehti taas vierähtää mutta ainakin on taas hieman lisää rahaa kasassa interrailia varten.
Mitäpä sitä suotta yrittämään, ei tuosta annoksesta yhtään fotogeenistä saa :'D Ja oli järkyttävä nälkä töiden jäljiltä! Iskän tekemää kanapataa ja perunasalaattia, rakastan tätä ruokaa ihan liikaa. Ruoka on aina ensimmäinen asia, mitä etsin käsiini kun kotiin töistä pääsen.
Päätin samalla palkita itseni Conanilla sen kunniaksi, että jaksoin taas yhden työpäivän. Kahden jakson katselu venyi kuuteen, hups.
Niiden jaksojen jälkeen olikin jo aika tehdä iltatoimet. Perus hampaiden pesun lisäksi rutiinina on kasvojen putsaus: meikinpoistoainetta ja sitten tuota ihanaa Body Shopin puhdistusvaahtoa. Se jättää aivan ihanan pehmeän tunteen kasvoille. Oikeastihan se kuuluu veljelle mutta oon alkanut käyttää sitä itse myös :D
Rasvaus on myös tärkeä! Vaikka nyt kesäaikaan kaikki ihoalueet ei niin pahasti kuivakaan.
Aiemmat Conan-jaksot eivät olleet ilmeisesti vielä tarpeeksi, niin katselin vielä Jojoa nelisen jaksoa eteenpäin. Rakastan sitä jännitystä, mikä niistä joistain jaksoista tulee. Tuskin uskallan silmiä räpäyttää, hikoilen ja vapisen. Sitten seuraavassa jaksossa saattaa jo tapahtua jotain niin randomia, että nauran vatsalihakset kipeinä. Rakastan sitä yhdistelmää!
Sellainen kesälomapäivä :D Nyt painun kyllä nukkumaan, huomenna olisi tarkoitus mennä käymään Helsingissä, toivottavasti jotain kivaa löytyy (ja on jopa varaa ostaa).
Mukavaa keskiviikkoa! ♥