Syysloma on viimeinkin alkanut, hip hurraa! Kuten osasinkin ennustella hieman, matkamme kävi TAAS pohjoiseen päin, joten tällä hetkellä olen Suomen pohjoisemmassa päässä. No, kaikeksi onneksi sain raahattua Minnan mukaan, joten lomasta ei tule ihan niin ankeaa! Saatiin myös takaisin kokeet koulussa koeviikon jäljiltä, ja voin sanoa olevani ihan extratyytyväinen. Luin ensinnäkin kaikkiin kokeisiin ihan hulluna, joka ikinen päivä monia tunteja. Se vaati verta, hikeä ja kyyneliä (ihan melkein kirjaimellisesti). Mutta se tuotti nähtävästi tulosta, koska sain historiasta 9+, ruotsista myöskin 9+, musiikista numeroksi 8 kun ei ollut koetta, äikän kokeista 10, 10- ja 9- ja matikan kokeesta sain 8. Siis 8!?! Mitä ihmettä?! Maailmankirjat on nyt pahemman kerran sekaisin.
Odotin sitä koetta takaisin siinä etupulpetissa täristen kuin haavanlehti ja olin varma, että olen yksi niistä neljästä jotka eivät päässeet läpi matikan kokeesta. Sitten kun sain sen kokeen, en voinut muuta kuin hymyillä onnellisena. Pääsin läpi, pääsin läpi vielä hyvällä numerolla! Hyvä etten itkemään alkanut :D Elikkäs nyt on kaikista kokeista saatu hyvät numerot, elämä jatkuu, ei tarvitse piiskata itseä lukemaan enemmän ensi jaksoon ja näin. Nyt on toki muutama tehtävä esim. terveystiedosta mitkä hieman hiostaa ja ahdistaa tossa vierellä, mutta eiköhän niistäkin selvitä, niin kuin aina ennenkin on selvitty :D
Ajattelin vielä laittaa vielä Lontoota tänne niin saan hyvän syyn muistella elokuun ihania lämpimiä ilmoja, matkailua ja muistoja.
Siinäpä ensimmäisena Van Coughin teos Auringonkukat, jonka näin yhdessä taidemuseossa. Kuuluisa työ, paljon porukkaa ympärillä, joo :D Nähty on toikin, enpä voisi sanoa sen olleen mikään maailmani räjäyttävä kokemus.
British Museum oli kyllä käymisen arvoinen! Oli aivan uskomattoman hieno, iso ja ilmainen. Liian paljon mielenkiintoisia esineitä katsottavaksi. Jos asuisin Lontoossa, kävisin varmaan joka viikonloppu tuolla katsomassa mielenkiintoisia esineitä ja kaikkea. Tuossa yläpuolella kuuluisa Rosettan kivi, jonka avulla ratkaistiin siis hieroglyfien arvoitus. Olihan siihenkin ihan kiitettävä tunku... Alla muita kuvia sieltä museosta, oli paljon kaikkea hienoa, mutta kaikesta ei millään saanut otettua kuvaa. Menkää itse katsomaan :D
Ulkokuva museosta :) |
Sitten olisi vielä ihan muutama kuva luonnonhistorian museosta, jossa tehtiin pikainen kierros ihan viimeisinä päivinä ja aika nopeasti. Olin ihan innoissani niistä värikkäistä jalokivistä ja äiti sai raahata mut suunnilleen kädestä pitäen irti niistä vitriineistä :D
Tuokin museo oli kyllä uskomattoman makea! Ja niin mukavaa kun melkein kaikkialle pääsi ilmaiseksi sisään. Museokaupat olivat myös paaaljon hienompia kuin meillä täällä Suomessa.
Enköhän saa teidän kaikkien iloksi revittyä vielä muutaman postauksen Lontoosta :D Ihanaa jakaa näitä kuvia kyllä, mutta tuohon väliin tulee varmasti muitakin kuvia, koska täältä pohjoisesta tulee aivan varmasti otettua kuvia (ja on jo itse asiassa tullutkin otettua). Mennään huomenna varmaan käymään eläinpuistossa niin Minnakin näkee millainen se on :D Jokavuotinen perinne ja sen jälkeen vielä Fazerille karkkikauppaan!
Hyvä Ellu! Mäkin miustaakseni sain kasin ekasta pitkän matikan kokeesta ja olin superonnellinen! Siitä sai sen verran innostusta että seuraavatkin kurssit rullas kivasti! Nauti lomasta ja hienosti on sun lukiotaival alkanut!
VastaaPoistaKiitos, jospa tosta numerosta nyt saisi puhtia seuraaviin kursseihin ^.^
VastaaPoista