tiistai 15. marraskuuta 2016

Vesiväriroiskeita

Hei!

Hehhee, taukoa taas. Koeviikko on tulossa (taas, vastahan se oli?) ja lukeminen pitäisi aloittaa. Tänään oli tarkoitus, mutta en näköjään ehtinyt, joten pitää sitten lykkäillä huomiseen. Kuusi lukuainetta olisi paukahtamassa sieltä päin naamaa, ja nyt näin päällimmäisenä eniten huolettaa matikka ja uskonto. Uskontoon en ole jaksanut panostaa sitten yhtään koko kurssin aikana, joten kaikki luettava on iloisesti kasautunut näin ennen koeviikkoa. Historiasta olisi yksi kurssityö vielä tehtävänä ja enkustakin hommaa. AAARGH, milloin saisin sitä kauan kaivattua vapaa-aikaa D:

Koulu vie aikaa taidejutuilta, ja kaikki aika tuntuu menevän elektroniikan kanssa ja treenaamisessa. Treeni edistyy ihan suht koht hyvin, vaikka jalkojeni lihakset ei varmaan toivu tästä rasituksesta ikinä :D Alan pikkuhiljaa vihaamaan kyykkäysliikkeitä, Jillian on kyllä melkoinen orjapiiskuri. Myös herkkulakko on aika hyvin pysynyt voimassa, ja oon aika ylpeä tästä saavutuksesta! Vettä tulee myös juotua enemmän.

Tänään käytiin itse asiassa kaverin kanssa vanhalla yläasteella moikkaamassa opettajia. Oli ihan mahtavaa jutella vanhoille opettajille, aika koulupainotteisiksi ne keskustelut kyllä jäi. Oman luokanvalvojan näkeminen oli ihan parasta, itse asiassa ihan käteltiin kun nähtiin. Koko hyppytunti tulikin melkein vietettyä siellä. Ja veli lähti toiseen suuntaan kävelemään kun näki mun naaman sen koulussa :'D

Työn alla on tosiaan yksi piirros, mutta saa taas nähdä milloin saan sen valmiiksi asti. Pahin piirtämisvimma iskee koeviikolla, se on huomattu. Ja pitäisi tehdä synttärikortteja kavereille, kummitädille, isälle plus sitten vielä joulukortit... Missä välissä mä taas Michaelia piirrän? :D Pitäisi yrittää raivata piirtämiselle enemmän aikaa ainaisen Instagramissa roikkumisen sijaan.  Mutta yhden työn voisin jakaa, joka on kyllä jo monen päivän takaa.


Tuo vesiväreillä roiskiminen on kyllä ihan parhautta :D Sen seurauksena niitä roiskeita on kyllä ympäri pöytää ja itse asiassa ikkunassa asti. Tuo vesiväripaperi on osoittautunut kyllä ihan mahtavaksi tuollaiseen monien värikerrosten käsittelyyn, kestää todella hyvin rypistymättä ja kulumatta! Ainoa huono puoli on yrittää repiä teosta irti siitä vihosta, siinä meinaa mennä hermot. Mutta varmaan ostan kyllä tätä paperia lisää kun saan nämä loppuun!

Sellaista tällä kertaa. Huomenna luvassa ruotsin verbikoe, liian pitkä koulupäivä ja varmaan kokeisiin lukemista. Mukavaa viikkoa, en tiedä milloin taas ehdin kirjoitella lisää ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti