sunnuntai 4. kesäkuuta 2017
Kunnianhimoisia suunnitelmia
Heippa!
Kesäloma on virallisesti alkanut! Aurinko paistaa, elämä hymyilee, mieliala on korkealla ja kaikki on ihanaa :D Se koeviikkokaan ei mennyt loppujen lopuksi niin huonosti. Terveystiedon koe jäi ärsyttämään (en todellakaan muista, milloin viimeksi olisin saanut seiskan jostain muusta kuin matikasta) mutta kasi kurssiarvosanana lohdutti vähän. Bilsan, yh:n ja hissan sain ysiin tokaria varten ja liikunta oli tuttu kasi. Englannin kurssista tuli vain suoritusmerkintä mutta kaikkein suurin yllätys oli äikkä. Kirjallisuushistorian kokeesta ysi puoli ja esseestä tempaisin kympin. Siis äikän kokeesta, en olisi ikinä uskonut! Nyt on itsensä ylittänyt olo ja kaiken tuon jälkeen koen loman olevan ihan ansaittu juttu.
Ensimmäiset vapaapäivät onkin kulunut piirtäessä ja katsoessa animea. Tein itselleni nimittäin erittäin kunnianhimoisen suunnitelman. Ajattelin yrittää saada katsottua Conania niin pitkälle kuin vain ehdin, mahdollisesti jaksoon 600 asti, kesäloman aikana. Se tarkoittaa ainakin 8 jaksoa per päivä, eli sellaiset kolme ja puoli tuntia. Onneksi kesälomalla ei muuta olekaan kuin aikaa. Ja jos onnistuisin pitämään unirytmin suunnilleen hallinnassa, niin saisin ehkä ajoitettua päivän tekemiset jopa järkevästi. Ehkä silloin, kun ollaan vaarin mökillä, keskityn enemmän siihen lukemispuoleen ja otan kiinni ne muutamat mangat mitkä pitäisi. Ihanaa kun on oikeasti aikaa toteuttaa tätä kaikkea, se saa niin hyvälle tuulelle.
Piirtämistä aion tietenkin myös nyt tehdä niin paljon kuin sielu sietää ja yrittää saada paljon aikaan. Vielä kun onnistuisi päättämään piirrosten aiheenkin... Hirveä yrittää aina valita sen väliltä mitä piirtää, kun haluaisi vain tehdä kaikkea mahdollista.
Mutta tämänkertaiseen piirrokseen. Elettiin viimeisiä koulupäiviä jo ilman koestressiä ja päätin piirtää ensimmäisen asian mitä teki mieli. Eli Colourme-blogin Juulian, jotta pääsin taas käyttämään tusseja. Tämä onnistui itse asiassa omasta mielestä tosi kivasti, varsinkin nuo hiukset. Verrattuna niihin ensimmäisiin tekeleisiin kyseisestä henkilöstä, on kehitystä kyllä selkeästi tapahtunut. Ja se on aina yhtä ilahduttavaa huomata!
Värit nyt sattuu olemaan vähän epärealistiset (ja en sen lisäksi ottanut kuvaa kirkkaimpaan aikaan, jolloin jopa oli päivänvaloa) mutta muuten tuosta tuli aika kiva. Jostain syystä se luonnos oli sairaan vaikea saada onnistumaan, jouduin piirtämään sen uudestaan vaikka kuinka monta kertaa.
Vielä yksi lupaus tähän loppuun: kehittelen jonkun idean tuota banneria varten. Koska tällä hetkellä se vain ei näytä omiin silmiin hyvältä.
Mukavaa kesäkuun alkua kaikille ja varsinkin niille, joilla on loma ♥
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti