Moi!
Aina on hyvä vaihtoehto tulla jakamaan kuvia, jotka on todella pitkän ajan takaa :D Hiihtolomalla käytiin siis Tallinassa pyörähtämässä yhden yöpymisen visiitti. Ja ihan sairaan hienossa huoneessa vieläpä! Ainahan se on kiva päästä ulkomaille, oli se sitten kauas tai lähelle. Kun ei kerrankin lähdetty pohjoseen, niin oli mahis lähteä muuallekin.
Satuttiin paikalle juuri Viron kansallispäivänä, ja porukkaa kyllä kaduilla riitti. Jonkinlainen kulkue oli myös ja kierrettiin mukavia kiertoreittejä, kun yritettiin päästä eteenpäin. Shoppailu oli myös kivaa, vaikka paljoa ei mukaan tarttunut. Enimmäkseen karkkia, yhdet uudet tennarit keväälle ja myös Lushin ihana purkanmakuinen huulikuorinta (se on oikeasti jumalten lahja ihmisille, ostakaa jos ikinä vaan tulee vastaan). Sää oli myös osan ajasta ihan hyvä, tuli syötyä hyvää ruokaa ja huone oli mahtava. Mitä muuta matkalta voi toivoa?
Matkalla hotellille paettiin yllättävää lumimyräkkää yhteen kahvilaan. Kahvi oli oikein hyvää ja kakku todella herkullista. Kahvilaa piti vanha mies, joka joutui juoksemaan koko ajan edestakaisin tilausten ja laskujen perässä. Kävi vähän sääliksi, kun se joutui hoitamaan kaiken itse :'D
Suurin osa muista kuvia oli vanhasta kaupungista, koska talot on siellä niin nättejä. Rakastan ulkomailla kaikkia vanhoja kaupunginosia, talot on niin upeita ja niistä huokuva tunnelma hieno.
Ja siis tuo hotellihuone oli aivan mieletön! Meillä oli kunnon sviitti varattuna ja tuo oli kyllä hienoin hotellihuone mihin oon ikinä päässyt. Ensinnäkin, tuo peili heti oven vieressä oli ihan jäätävän iso. Ei edes näy kokonaan tuossa kuvassakaan. Nukkumapaikka veljen kanssa oli kivasti laitettu lattialle, ja kirjoituspöytä oli aika vaikuttava isoine lamppuineen. Ja tietenkin minijääkaapista löytyi kaikkea hyvää :D Siellä huoneen toisessa päässä, missä äiti ja iskä sitten nukkui, oli tuollainen ihme aloner-nurkkaus. Mielestäni tuo pöytä oli vaan laitettu vähän koomiseen paikkaan :D Kaiken lisäksi huoneessa oli hieno suihku kylpyammeella, isontava meikkipeili, ja oma sauna. Niin siistiä!
Lisää upeita rakennuksia vielä muutama.
Pakko mainita vielä tähän loppuun aiheesta, joka on saanut mielialan innostumaan nyt muutaman päivän ajan. Aloin pohtimaan ääneen toissapäivänä, miten olisi upeaa tehdä jokin reissu sen jälkeen kun täyttää 18, ja äiti heitti ilmaan: ''Lähdet sitten vaikka interrail-reissulle.'' Interrailin tekeminen on ollut aiemminkin mielessä ohimenevänä ajatuksena sellaisella ehkä sitten joskus elämässä olisi upeaa -mentaliteetilla, mutta nyt aloin miettiä sitä ihan tosissaan. Illalla selasinkin jo lippujen hintoja, vinkkejä ja reissublogeja aiheeseen liittyen. Ja nyt oon vakaasti sitä mieltä, että haluan interrailaamaan lukion jälkeen :D
Ongelmia tulee eteen, pitää pystyä selviämään tilanteista itse ja mukavuuksista pitää tinkiä, sehän on selvää. Mutta kuukauden verran seikkailua ympäri Euroopan maissa, joissa on aina halunnut matkustaa, uusiin kulttuureihin tutustumista, paikallisten ruokien syömistä, junalla matkustelua ja se vapauden tunne... En pääse eroon ajatuksesta, miten mahtavaa sellainen olisi. Ja saisin mahdollisesti saksan kielen taitoakin hyötykäyttöön :D Potentiaalinen reissukaverikin olisi valmiina, jolta intoa löytyy vähintään yhtä paljon. Joten, mikä estää säästämästä koko tän vuoden rahaa, millä voin sitten lähteä alkukesästä 2018 kiertelemään Eurooppaa hyvän ystävän kanssa. Äiti jaksaa jankuttaa mielen muuttumisesta (iskä suhtautui tähän yllättäen jotenkin innostuneemmin muutenkin) mutta oon saanut sellaiset mielikuvat jo päähäni, että tän suunnitelman haluisin oikeasti toteuttaa. Mielettömän hieno, avartava ja kasvattava kokemus olisi varmasti.
Hirveä suunnitteluhan siinä on, mutta oikeasti, ihan mielettömän siistiä olisi päästä lähtemään :D Ja voisi lähetellä myös postikortteja aina eri maista ja kaikkea. Oon nämä viimeiset päivät leijunut jo ihan haavemaailmoissani ja toivonut vaan, että aika kuluisi nopeammin, jotta pääsisi jo lähtemään. Ehkä palaan lähiaikoina maan pinnalle -tai sitten en...
Voisin vaikka miten paljon kirjoittaa uudesta unelmastani mutta ehkä tuo riittää tässä vaiheessa. Ankara säästäminen, rahan pyytäminen lahjaksi matkakassaa varten ja valtava suunnittelu siis tulossa :D
Mukavaa viikonloppua kaikille! ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti